sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Talotoimittajan valintaa ja suunnitteluvaihetta


Tonttimme on kallioinen moneen suuntaan viettävä läntti Itä-Suomessa Saimaan rannalla. Selailimme heti tontin ostettuamme ahkerasti eri talotoimittajien katalogeja, mutta totesimme melko pian ettei paikkaan löydy valmista taloa luettelosta niin, että luonto pääsisi oikeuksiinsa. Vaihtoehtoina oli arkkitehdin tai oma suunnitelma. Päädyimme jälkimmäiseen. Piirtelin viime syksyn aikana vaihtoehtoja, joista parhaimman kanssa lähestyimme talotoimittajia. Pohjan piirsi puhtaaksi Jetta-talo, joka loihti meille myös ensimmäiset kolmiulotteiset kuvat talosta. Olimme valmiit kilpailuttamaan.

Joulun aikaan 2011 talo näytti tältä. Paremman puutteessa rakensin paperista huojuvan 3D-mallin. :)

Halusimme modernin puutalon suurelementteinä, yksikerroksisena, mutta kaksitasoisena (eli osa huoneista on eri tasossa), jotta talo mukailisi tontin muotoja. Kaksitasoisuus rajasi jonkin verran talotoimittajia pois. Lisäksi rankkasimme omien mieltymystemme mukaan lisää toimijoita ulos kisasta. Pisimmälle pääsimme Kannustalon, Sami-talon ja Jetan kanssa. Näistä lopulta valitsimme Jetan, jonka tarjous oli itseasiassa kallein, mutta jonka kanssa yhteistyö oli jo päässyt mukavaan alkuun pohjien piirtämisen ansiosta. Jetan myyjän kanssa oli miellyttävä asioida, hän piti huolta asiakkaasta, kyseli miten edistyy ja homma toimi. Lisäksi vakuutuimme laadusta taloesittelyissä, vaikka loppujen lopuksi ilman omakohtaista kokemusta on mahdotonta sanoa mitä tulee saamaan. Sami-talon myyjän yhteydenpito asiakkaaseen oli surkeaa, Kannustalon sentään parempaa, mutta toivomisen varaa jäi kyllä, vaikka muutoin oli aivan veitsen terällä kumman valitsemme.

Keväällä 2011 saimme ensimmäisen oikean piirroksen talosta pohjapiirustukseni pohjalta.


Suunnitelma hioutui ja alkoi lähestyä lopullista muotoaan.

Talon pohja. Sauna on sijoitettu omaan rakennukseensa talon taakse. Saunarakennus suojaa pihaa katseilta, sillä kahden tien risteyksessä talo on katseille alttiina


Nyt olemme Jetan kanssa niin pitkällä, että toimitusviikko on lyöty kiinni ja suunnitelmien pitäisi olla valmiita. Pääpiirteittäin homma edennyt niin kuin pitääkin.

Ihan koko projekti Jetan kanssa ei kuitenkaan ole ollut pelkkää auvoa, tiedonkulku on tökkinyt eri ihmisten välillä ja asioita on tehty vaikeimman kautta monta kertaa vaikkei yhtään naulaa ole vielä lyöty. Milloin katon muoto, ulkoverhouspaneli tai vesipeltien väri on yllättäen muuttunut papereissa, tai viesti ei vaan muuten ole kulkenut ja piirustuksia tehty ja hintoja ihmetelty moneen kertaan, mihin on palanut aivan turhan paljon aikaa. Tästä on pakko antaa miinusta Jetalle. Olen ollut yllättynyt siitä miten suuri vastuu asiakkaalla on siitä että tiedon siirtyessa portaalta toiselle viesti kulkee oikein. En halua edes ajatella millainen talotoimituksesta olisi tullut, jos emme olisi huolellisesti tarkastaneet, että sovittu on pitänyt. Välillä mietityttää olemmeko huomanneet kaikki virheet ja että olemmeko ainoa asiakas jolla on omat piirustukset. Projektin edetessä tiimiimme tullut toinen Jetan suunnittelija on kyllä osaltaan pelastanut tilannetta ja nyt voi sanoa homman toimivan. Hän ymmärtää heti mistä on kysymys ja ratkaisut ongelmiin on löytynyt nopeasti. Ja vaikka vielä viime metreillä muutoksia on tullut melkolailla, on hän jakanut kärsivällisesti ja ilolla palvella. Kiitos! Summa summarum, jos aloittaisin nyt alusta, vaatisin tekemään asioita eri tavalla: Piirustusten ja toimitussisällön on ihan kokoajan oltava ajantasalla. Nyt sopimuksentekohetkellä piirustuksia ei suostuttu päivittämään vastaamaan sopimusta pyynnöstäni huolimatta ja siitä on kärsinyt kaikki osapuolet. Lisäksi vaatisin "muutospäiväkirjan" eli taulukkoon kirjattaisiin "reaaliajassa" kaikki muutokset. Säästyisi monelta harmilta. Lisäksi olisi todella tärkeää että samat ihmiset hoitaisivat projektia alusta loppuun, eikä tiedonsiirron portaita siten olisi niin montaa. Iloisia yllätyksiäkin Jetta on tarjonnut ja virheistä huolimatta luotto siihen, että talo vastaa laadullisesti sovittua, on vankka. Aika näyttää miten käy.