sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikko 28 - liukuovi joka ei liu'u

Talven aikana lumikuorman kasvaessa katolla liukuovemme alkoi kiukuttelemaan, eikä lopulta auennut enää lainkaan. Liikkuva osa tuntui kiilautuvan kiinni karmiin eikä sitä väkisin kannattanut runnoa auki. Talvella teettämämme lämpömittauksen tulosten perusteella ovi myös vuosi kuin seula. Jokin ei ollut kohdallaan.

Reklamoin tästä Schucolle/Domukselle suullisesti keittiömyyjämme kautta ja minuun otettiinkin heti yhteyttä teknisen ikkunamyyjän toimesta. Olimme tehneet vastaavamme kanssa alustavia tarkistuksia ja laserilla mitattuna keskikohta oli painunut yli viisi milliä reunoja alemmas! Ei ihme että tuntui kiilautuvan! Myös viereinen kiinteä ikkuna näytti kärsivän ylimääräisesta kuormasta.

Laitoin kirjallisen reklamaation kuvineen sekä Schucolle että Jetalle. Odottavat katseet kääntyivät tässä vaiheessa talon rakenteista vastaavaan Jetta-taloon. Liukuovi on kiinnitetty sivuilta ja ylhäältä raudoin ja uretaanivaahdolla (Schucon asentama), joten aukon painuminen siirtyy suoraan liukuoven rakenteisiin. Tässä olisi ehkä voinut harkita elastisempaa kiinnitystapaa, mutta onpa tuo painuminenkin outoa. Tästä alkoi selvittelyt... Jetalta asiaan luvattiin palata pian..

Liukuovi ei suostu aukeamaan kun vain hitusen raolleen.

Liukuoven vieressä olevan kiinteän ikkunan alakarmi painuu tolpan vieressa lähes sentin.
Ikkunan karmi painuu tolpan mukana. Tämän myötä ikkunan tiivisteet eivät toimi asianmukaisesti.


Liukuoven ja kiinteän ikkunan välinen pilari on suunniteltu menemään alajuoksun läpi, eli noin 5000-6000 kg paino kohdistuu suoraan perusmuuriin noin 150 x 25 mm alalle. Mikä järki tässä nyt on? Kuka osaa kertoa?

Selvittelyjä jatketaan ja toukokuussa asia pitäisi saada korjattua ennen kun muutamme. Päivittelen lisätietoja myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Kurja juttu tämä ikkunan painuminen :( toivottavasti asia saadaan korjattua pikaisesti!

    VastaaPoista
  2. On kyllä. Sekä liukuovi että kiinteä ikkuna olivat kovilla. Ensi talvena nähdään saatiinko painumisongelma ratkaistua ja vauriot korjattua riittävällä tavalla.

    VastaaPoista