perjantai 19. huhtikuuta 2013

Viikko 25 - Saunan panelointia ja kylpyhuoneen tekoa


Huhtikuussa sauna sai seinilleen kauniit tervaleppäpanelit. Työ aloitetaan katosta minkä jälkeen takaseinä, joka on yleensä levein. Näin panelit saadaan parhaiten kaikille seinille keskenään suoraan linjaan. Tässä vaiheessa paikalleen saatiin myös hormi, joka on Narvin teräshormi Kota T600. Käyttökokemuksia ei siis vielä ole.

Saunan ilmanvaihto toimii nyt niin että sisään tulee ilmaa viemärin reijästä (joka siis ei vielä yhteydessä viemäriverkkoon!) ja ulos kiukaan hormista. Tarpeen mukaan aukkoja säädellään ettei pakkanen hiivi sisälle.

Saunan lisäksi myös kylppärin puolella nytkähti eteenpäin. Alla kuvina.

Saunan paneloinnit aloitettiin katosta ja pitkältä takaseinältä. Kiukaan viereen muurattiin tiiliseinämä suojaetäisyyksien pienentämiseksi. Muurattu umpitiilillä ja saviuunilaastilla.

Saunan nurkissa tämmöiset nurkkalistat, tulee siisti! (Kuva lainassa Vaarinpuutavara.fi)

Vain kattolistat puuttuu.. ja vähän muutakin. Saunassa voi kuitenkin jo fiilistellä!
Näkymä kylppäriin ja tupaan päin.
Kylpyhuoneessa jo osin saumattu, katto jo paikallaan.

Saunan katolla piippu! Kohta saunaan? Kuka tulee mukaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti