tiistai 2. lokakuuta 2012

Viikko 0 - jännitystä ennen lupaa

Tällä viikolla on rakennusluvan käsittely. Onpa jännää! Yli vuoden odotuksen jälkeen edellinen asunto on vihdoin myyty ja pian on rakennuslupakin kädessä. Tuntuu käsittämättömältä, että vihdoinkin pääsee eteenpäin ensimmäiseltä pysäkiltä, jossa ollaan odotettu kauan.

Ostimme tonttimme - vaikka ei ollenkaan pitänyt alkaa rakennushommiin - elokuun viimeisenä päivänä 2011. Tarkoitus oli päästä rakentamaan pian, viimeistään keväällä 2012. Rakentamisen sijaan käytimmekin aikamme kaikkeen muuhun, sillä emme päässeet eteenpäin ennen kuin edellinen asuntomme olisi myyty. Yritimme keskittyä suunnitteluun, kartoittaa mahdollisia yhteistyökumppaneita ja miettiä pihan käyttöä kun aikaa kerran oli.. mutta motivaatiota ei oikeen ollut kun rakennushanke tuntui niin kaukaiselta.

Kunnes, elokuussa 2012 sateisena maanantai aamuna klo 8 soi puhelin ja kiinteistövälittäjä ilmoitti ostajan löytyneen, tuli kiire.  Kiire saada roikkumaan jäänyt rakennuslupa sisään, kiire kaivaa saadut tarjoukset kasaan ja kiire hioa talopaketti viimeiseen kuosiinsa. Hiih, ostaja! Viimein!

Nyt olemme siis vaiheessa, jolloin voi jo kuulla junan lähestyvän asemaa ja tietää että kohta mennään. Talotoimittajan kanssa on käyty neuvottelut loppuun, hiottu suunnitelmat ja hiukan jo löydetty yhteistyökumppaneitakin ympärille. Meitä jännittää. Toivottavasti saapuva juna tarjoaa miellyttävän matkan ja päätepysäkillä odottaa asema jonne oli tarkoituskin päästä. Tervetuloa mukaan seuraamaan miten matkamme edistyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti