sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Viikko 4 - ensimmäiset anturamuotit paikallaan

Keskiviikkona, noin 10 cm hangessa, kävivät kaupungin miehet tekemässä tontin liittymän kaupungin verkkoon. Liittymäkohdasta löytyi putket jotka pitikin, mutta myös ylimääräistä putkea (en tiedä mikä) + täysin suojaamatonta sähkökaapelia, jota ei myöskään piirustuksissa näkynyt. Onneksi kaivurimiehemme tekee paljon töitä kunnalle, joten osasi odottaa yllätyksiä, eikä missään päin kaupunkia pimennyt... Kaupungin omista runkolinjapiirustuksista puuttuu vanhoja putkia ja sähkövetoja kuulemani mukaan jonkin verran, joten aina pitää olla varuillaan kun maata tonkii.

Vesi- ja viemäriliittymät tehty ja liitos eristetty Finnfoamilla ja hiekalla.
Saunan viemärit ja vedet. Keskiviikkoyönä satanut lumi hävisi viikon mittaan kokonaan.
 Vajaa 4 viikkoa rakennusluvan saamisesta on mennyt ja nyt alkaa tontilla se vaihe kun aletaan oikeasti rakentamaan jotain, eli noustaan maantasosta jo hiven ylöspäin. Jeh!! Mahtavaa!

Tontille tuotiin loppuviikosta kalliomursketta anturoiden alle ja piempää salaojasoraa nimensä mukaisesti sajaojituksien läheisyyteen. Tuntuu kyllä pöljältä tämä maiden edestakaisin ajo, kun on hyvin kantava kalliotontti, eikä sinänsä siis syytä maiden vaihtoon, mutta minkäs voit. Pakko oli louhia korkoeroja maltillisemmiksi ja syntynyt louhos ei kelpaa tällaiseen käyttöön.
Kaivuri siirtelee maamassoja suurella kauhallaan. Ensin pois tontilta ja nyt tontille..
Viemäri- yms vedot on saunan puoleisessa päässä taloa vielä työn alla. Tilausvirheen vuoksi talon ja saunan väliin tulevaa Uponor Quattro -putkea lattialämmitystä varten joudutaan odottelemaan vielä maanantaihin. Se ei hommaa kyllä oikeasti viivytä, sillä käyttövesilinjat talolta saunalle laitetaan samaan kanaaliin. Ne taas tekee talon sisäpuolen vedet ja viemärit hoitava LVI-urakoitsija, joka pääsee hommiin kai vasta loppuviikosta. Autotallilta keruukaivoille tulevat sala-oja ja sadevesilinjat vedetään seuraavaksi, joten vielä ei päästä kaivurista eroon.

 Toisessa päässä taloa näytää jo paljon valmiimmalta: anturamuotit  ja salaojaputket odottelevat jo paikallaan. Siellä alkaa tulevan kodin muoto jo osin hahmottumaan (JEE!). Urakoitsijat olivat sitä mieltä että betoni ei valu alas kohdassa, jossa lattiakorko muuttuu 1000 mm, eli anturamuotti on reippaassa kulmassa alaspäin. Toivon että ovat oikeassa, ettei valuja tarvitse ainakaan paljoa korjailla jälkikäteen.

Anturamuotti paikallaan. Etualalle piirtyy meidän makuuhuone ja takana olohuone.


Sokkeliharkkoja on vajaa 1000 kpl, ohutsaumalaastia 2500 kg. Raudoitukseen käytettävä harjateräs tulossa alkuviikosta. Näitä tarvitaan ensi viikolla, kunhan anturat on ensin valettu.

 Tontti on siis muuttunut ensimmäisen kuukauden aikana kallioisesta metsäpalstasta avolouhokseksi ja tämän viikon aikana vihdoin oikeaksi rakennustyömaaksi. Kyllä tuntuu hyvältä. Mikäli säät pysyy leutoina, eikä pahoja takaiskuja tule, näyttää siltä että lattiat sittenkin saatetaan ehtiä valamaan ennen talotoimitusta. Kaksi viikkoa aikaa, count down alkaa nyt! Pitäkäähän peukkuja! :)

6 kommenttia:

  1. Hmmmm.. Meinaattekos te tosiaan valaa anturan tuollain luiskaksi muotin yläreunaa mukaillen tuossa laskun kohdassa..? Eikös se täytyis tuohon luiskaan tehdä stopparit siten että anturan pinta pysyy vaaterissa ja kun korko muuttuu 20cm niin siihen porras?

    Kai sen vois vinoksi valaa, mutta eipä ole tullut vastaan. Ensimmäisten kierrosten muuraaminen voi olla aika mielenkiintosta, kun täytyy harkkoja sahata vinoon noissa luiskan kohdissa..




    VastaaPoista
  2. Nii-in, pitää vielä jutella niiden miesten kanssa että missä työvaiheessa porrastus on fiksuinta tehdä. Miten siinä tuossa tapauksessa menee raudotukset niin että pysyy lujuudet oikein?

    VastaaPoista
  3. Anturassa kulkevat teräkset ottavat vastaan betonin kutistumisesta aiheutuvat halkeamat. Normaalikorkuisilla anturoilla riittää kun anturan alareunassa kulkee teräkset katkeamattomana läpi koko anturan. Talon paino on taas puristusta, minkä betoni ottaa itsessään vastaan. Raudoituksella ei ole tuohon osaa. Yleensä on tapana että rakennusvalvonta käy tsekkaamassa anturan raudoituksen ennen valua että on tehty kunnolla. Kannattaa varmistaa valvojalta/mestarilta.

    Kannattaa myös varmistaa sähkösuunnitelmista talon sähkökeskuksen maadoitustapa. Todennäköisesti sähkökeskuksen maadoituskupari pitää sitoa anturan raudoituksiin..

    VastaaPoista
  4. Ai jaa, sitävartenko ne raudat on? Mä olen ajatellut että niillä on siellä enemmänkin roolia ja varmaan muunlaisissa betonirakenteissa onkin? Juttelin tänään timpureiden kanssa tuon porrastusasian tiimoilta ja olen kyllä vakuuttunut siitä että tietävät mitä tekevät. Huomenna se sitten nähdään tiesivätkö :)

    Joo, kyllä täytyy maadottaa, lukee sähkökuvissakin onneksi selkeästi, mutta varmistanpas vielä aamulla että homma on hoidossa. Kaunis kiitos jälleen!

    VastaaPoista
  5. Valvonnasta, meillä vastaava käy tontilla joka päivä, usein muutamankin kerran päivässä - keskustelee ja tsekkaa että asiat kunnossa ja tehdään oikein. Anturavalujen aloittamisesta ilmoitettu kaupungille, mutta ymmärtääkseni eivät varsinaisesti tule tsekkaamaan raudoituksia. En tiedä onko näin aina, mutta ainakin nyt.. :)

    VastaaPoista
  6. Mites teillä etenee? Joko on mökki pystyssä ja katto päällä?

    VastaaPoista