sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viikko 2 - louhintaa

Viime keskiviikkona, saatuamme rakennusluvan, käytiin heti hommiin ja  tontti näyttää nyt jo aivan toiselta. Tämän viikon lopulla sitä tuskin tunnistaa samaksi, luulen.
Puut parturoitu ja kallio paljaana. Oikealla näkyy "oja" johon tulee viemäriliitynnät.

Tiistaina tontille ilmestyi louhintamatot, keskiviikkoaamuna pora ja miehet. Kello 12 oli saatu päätökseen naapuritalojen katselmukset ja iltapäivällä kalliosta paukahti irti ensimmäiset kuutiot.

Tiistaina kalliolla lötkötti kasa räjäytysmattoja.

Ensin porattiin ja panostettiin.
Sitten aseteltiin ylipanostajan tarkkojen ohjeiden mukaan matot sopivasti lomittain.
Olin itse katsomassa yhtä paukuista, alla kuvat. Kuulokkeet korvilla, sateen ropistessa olkapäille kuuntelin kun varoitustorvi alkoi huutaa. Piiiip-piiiip-piip-piip-pip-pip, kunnes tajusin että kamera on sateelta suojassa kantolaukussaan. Äh! Sain kameran esiin juuri ajoissa, mutta tarkennus on kehno.

1-2-3-JYTKY!
Panostaja ei päässyt paikalle perjantaina, joten päivä käytettiin reikien poraamiseen ja louheen poisajoon. Iltapäivällä näytti tältä:

Tontistamme tuli avolouhos. En itse kyllä osannut ajatella että siitä lähtisi näin paljon.. melkein koko kaunis kallio.
Kallion huipulta lattiakorkoon on 2,5 metriä ja siihen vielä tilat eristykselle jne, joten aika paljon siitä lähtee.  Kun kallio oli saatu esiin, sanoi räjäytystöistä vastaava louhintamäärän kasvavan (toisen firman tekemästä) alustavan arvion mukaisesta 370 kiintokuutiosta 500 kuutioon. Irtokuutioina se tarkoittaa tuplamäärää, eli 1000 kuutiota, eli 100 kuoma-auton kuormallista. Lisääntyneen louhintamäärän myötä joudumme kiusaamaan naapureita myös ensi viikolla - ja kaivamaan kuvetta enemmän kun budjetoitiin. Louhintojen pitäisi olla ohi viimeistään tiistaina, jos mikään ei hajoa jne.

Kiviröykkiön taakse oikelle tulee saunarakennus. Etualalle vasemmalle tulee autotalli ja sen taakse talo. Niiden väliin oli alunperin tarkoitus jättää kallio niin kuin se oli, mutta louhija sanoi ettei se kannata. Varomiseen menee niin paljon aikaa, että kustannukset nousevat. Niinpä täytämme välin louheella ja maalla, ja saadaan siihenkin jotakin mitä voin kitkeä ja kuokkia. Tai sitten laitetaan siihen maakellari. Ideoita otetaan vastaan.. Talli on tarkoitus upottaa puoliksi maahan, joten maata rakennusten väliin tulee joka tapauksessa.

Louhijoiden epäonneksi koko loppuviikko satoi, toivottavasti eivät tule kipeäksi. Ensi viikolle luvattu jo jopa räntäsadetta. Saapa nähdä missä olosuhteissa tehdään perustuksia.Maanantaina saamme onneksi tontille sähkön ja työmaakopin, joten miehet pääsevät tarvittaessa lämpimään tauolle. Tänään pitää käydä rakentamassa teline mittarikeskusta varten. Seuraavaksi täytyisi kiireellä saada valittua LVI-urakoitsija, että saadaan viemärit vedettyä  maan alle..

Puolitoista viikkoa rakennusluvan saamisesta tontilla näyttää siis hurjan erilaiselta. Tuntuu siltä, että juna otti ensimmäisen pysäkinvälin melkeinpä ylinopeudella. Se oli kyllä tarkoituskin, joten ei kun vaan täyttä höyryä eteenpäin!


4 kommenttia:

  1. Noniin, siitä se lähti kuin lähtikin liikkeelle! Virailla seurataan tarkkana projektin etenemistä!

    Ja kun tota kalliomursketta tulee niin reilusti ylimäärästä, niin meidän pihalle voitte tuoda ihan ilmatteeksi muutaman nupillisen! ;)

    VastaaPoista
  2. Ai ilmatteeksi! Totta maar sit! Not. Tulkaa hakemaan:)

    VastaaPoista